Periaatteen nainen
Mun pitäisi korjata opinnäytetyötäni opettajalta tulleiden kommenttien perusteella. Mutta koska oma tekeleeni on mielestäni ihan huippu ja logiikkani työssä pistämätön, joudun hetken laskeutumaan ja hyväksymään realiteetit. Tasaan verenpainettani ja fiilistäni kirjoittamalla pitkästä aikaa blogia. Tämä blogi aloitettiin kurssityönä ja kaikki aikaisemmat jutut pohjautuvat annettuun viikkotehtävään sekä lähdemateriaaliin. Onkohan minulla itselläni mitään järkevää sanottavaa täällä?
Suunnittelen paloittelevani opparini tänne muidenkin luettavaksi, ainakin joidenkin teemojen osalta. Koska suhtaudun aiheeseeni intohimolla, mutta kirjoitan sitä ilman toimeksiantoa, voin vain toivoa, että aikanaan täällä aiheelle löytyy joku neljäskin lukija opettajien ja mieheni lisäksi.
Mutta koska oppari on vielä eilistä enemmän tänään kesken, annetaan sen aiheen odottaa.
Jäin tänään pohtimaan tuttaviani, jotka postaavat lomakuvia Thaimaasta kuin eivät olisi ilmastonmuutoksesta kuulleetkaan. Muut reippaasti matkustavat sentään ymmärtävät olla nykyään jakamatta kuvia, eikö? Eli jengi taitaa reissata ihan entiseen malliin, mutta "fiksummat" jättävät vain läheisilleen hotellin osoitteen magneetilla jääkaapin oveen ja ottavat reissun kylkeen somelakon, sattuneesta syystä.
Kyllä minä miehelleni arvostelen kavereitani, jotka instassa esittelevät uusia ostoksiaan ja reissaavat enemmän kuin vuosiloma-aika mahdollistaisi. Mutta rehellisyyden nimissä taidan olla kateellinen. Voinko vakuuttaa, etten pakkaisi vauhdilla matkalaukkuani, jos mahdollisuus reissuun ilmaantuisi? En todellakaan voi, päinvastoin. Monen muunkin valinnan edessä ylevät mielipiteeni ovat haihtuneet taivaan tuuliin ja ostolakkoni alkaa uudelleen ensi viikolla, joka viikko.
Tämän asian nyt myönnettyäni tajuan myös nöyrtymisen tarpeen opparini suhteen ja taidan suoriutua hommiin. Ennen sitä sytytän kasveilleni kasvivalon, nappaan överit D-vitamiinia ja vetäisen heijastinvyötteen pusakkani päälle ja painelen lenkille, just nyt pärjää ilman otsalamppua, kun äkkiä suoriudun. Lounaaksi on eilisen hävikkilaatikon vihanneksia kevyesti vokattuna. Tänään olen periaatteen nainen. Tai ainakin aamupäivän, eihän sitä koskaan tiedä...
Suunnittelen paloittelevani opparini tänne muidenkin luettavaksi, ainakin joidenkin teemojen osalta. Koska suhtaudun aiheeseeni intohimolla, mutta kirjoitan sitä ilman toimeksiantoa, voin vain toivoa, että aikanaan täällä aiheelle löytyy joku neljäskin lukija opettajien ja mieheni lisäksi.
Mutta koska oppari on vielä eilistä enemmän tänään kesken, annetaan sen aiheen odottaa.
Jäin tänään pohtimaan tuttaviani, jotka postaavat lomakuvia Thaimaasta kuin eivät olisi ilmastonmuutoksesta kuulleetkaan. Muut reippaasti matkustavat sentään ymmärtävät olla nykyään jakamatta kuvia, eikö? Eli jengi taitaa reissata ihan entiseen malliin, mutta "fiksummat" jättävät vain läheisilleen hotellin osoitteen magneetilla jääkaapin oveen ja ottavat reissun kylkeen somelakon, sattuneesta syystä.
Kyllä minä miehelleni arvostelen kavereitani, jotka instassa esittelevät uusia ostoksiaan ja reissaavat enemmän kuin vuosiloma-aika mahdollistaisi. Mutta rehellisyyden nimissä taidan olla kateellinen. Voinko vakuuttaa, etten pakkaisi vauhdilla matkalaukkuani, jos mahdollisuus reissuun ilmaantuisi? En todellakaan voi, päinvastoin. Monen muunkin valinnan edessä ylevät mielipiteeni ovat haihtuneet taivaan tuuliin ja ostolakkoni alkaa uudelleen ensi viikolla, joka viikko.
Tämän asian nyt myönnettyäni tajuan myös nöyrtymisen tarpeen opparini suhteen ja taidan suoriutua hommiin. Ennen sitä sytytän kasveilleni kasvivalon, nappaan överit D-vitamiinia ja vetäisen heijastinvyötteen pusakkani päälle ja painelen lenkille, just nyt pärjää ilman otsalamppua, kun äkkiä suoriudun. Lounaaksi on eilisen hävikkilaatikon vihanneksia kevyesti vokattuna. Tänään olen periaatteen nainen. Tai ainakin aamupäivän, eihän sitä koskaan tiedä...
Comments
Post a Comment